Pitkittynyt flunssa?

Joskus elämä pysäyttää – tavalla, jota ei voi ennakoida. Viime kuukausina olen joutunut kohtaamaan pitkäaikaisen sairastelun ja sen mukana tuomat haasteet. Se ei ollut vain flunssa tai tavallinen väsymys, vaan jotakin sitkeämpää, joka vei voimani ja pakotti pysähtymään. Vaikka diagnoosina mykoplasma antoi selityksen ololleni, toipumisen hitaus teki arjesta välillä turhauttavan.

Sairastelun aikana opin, kuinka tärkeää on kuunnella kehoa. Aiemmin ajattelin, että lepo on jotain, joka tapahtuu "sitten kun ehtii", mutta toipumisen aikana ymmärsin, että keho tarvitsee aikaa ja rauhaa palautuakseen. Opin myös, että itselleen voi olla armollinen – kaikkea ei tarvitse jaksaa, ja joskus pysähtyminen on paras asia, mitä voi tehdä.

Toipuminen muistutti minua myös siitä, kuinka paljon merkitystä on pienillä arjen iloilla. Sairastelun keskellä tuntui erityiseltä, kun jaksoi keittää kupin kahvia tai viettää hetken ystävän kanssa. Ulkoilma, auringonvalo ja hiljaiset kävelyt nousivat uuteen arvoon, kun ne pitkän ajan jälkeen taas olivat mahdollisia.

Nyt kun olo alkaa vihdoin normalisoitua, huomaan arvostavani arkea enemmän kuin koskaan ennen. Jokainen terve päivä tuntuu lahjalta, ja asiat, jotka aiemmin tuntuivat itsestäänselvyyksiltä, ovat nyt erityisiä. Sairastelu oli raskasta, mutta se toi mukanaan myös syvemmän ymmärryksen siitä, kuinka tärkeää on pitää itsestään huolta – niin fyysisesti kuin henkisesti. Elämä ei aina suju suunnitelmien mukaan, mutta sen ei tarvitsekaan. Joskus tauko on juuri se, mitä tarvitsemme oppiaksemme arvostamaan kaikkea, mitä meillä jo on.