Pihatyöt alkaa!

Ihana kevät! Maa sulaa ja pihan kunnostus voi alkaa. Olen tehnyt tietoisen ratkaisun useamman vuoden ajan, että en puutu meidän taloudessamme pihan hoitoon. Tämä johtuu siitä, että pihan hoito on ollut mummille henkireikä ja oman kunnon mittari. Mummi on meillä aina ollut se, joka on nauttinut kaikkein eniten kukkapenkissä möyhimisestä, haravoinnista ja erilaisista pihatöistä. Työ on iän kasvaessa hidasta ja aina vain suuripiirteisempää, mutta ahdistus mitä auttamisesta seurasi ei ollut sen väärtti, että kukaan olisi siitä hyötynyt. Pelkkä ehdotus siitä, että voisin tulla auttamaan, aiheutti että toinen ei kokenut tulleensa arvostetuksi ja pakotti repimään viimevoimia "lisäpanokseen". Uskoin lopulta mummi sitten vihjaisevan, kun kokee, että ei jaksa tehdä enää kaikkea.

Muutaman vuoden ja pitkän talven jälkeen näin tapahtui. Mummi totesi, että haravointi on hänen, mutta muuten hän ei tykkää huonoa lisäavusta. No, ehkä haravoinnissakin saisi vähän auttaa. Piha oli päässyt aika hurjaan kuntoon, joten työtä on edessä melkoinen työmaa. Älkää käsittäkö väärin, mummi on aina ollut pikkutarkka ja tehnyt siistiä jälkeä. Jaksamisen vähetessä osa asioista vain jäi tekemättä pikkuhiljaa. "Ei kai tätä nyt tähän väliin tarvitse kitkeä", "Eihän tästä kannata ottaa" ja muita, johon itse vastasin salamaakin nopeammin "No ei todellakaan, sehän on ihan siisti noin". Nyt kun työskentely ei aiheuta enää pahaa mieltä, voin rauhassa ja hyvällä omallatunnolla alkaa tekemään suurempiakin pihan parannuksia ja mummi voi keskittyä tekemään täysin oman jaksamisen rajoissa pihatöitä. Olen sanonut, että mitäpä jos yhdeksänkymppinen nyt ihan vain ottaisi kirjan käteen ja nauttisi, mutta tämä ei ole vaihtoehto. Eihän siinä, hyvää kunnon ylläpitoa. Kunhan mukana on kohtuus ja omien rajojen kunnioitus niin työ on mummille myös varmasti mieleistä ajan käyttöä jatkossakin. Tässä muutama kuva miten kevään ensimmäiset kivityöt etenevät. Ai, että tästä tulee kiva!