Onnellisuus – pienistä hetkistä suuri ilon lähde

Onnellisuus. Se on sana, jota kuulemme paljon ja usein ehkä vähän liian helposti. Ihmiset puhuvat onnellisuudesta kuin se olisi saavutettavissa jollain tietyllä kaavalla – ehkä suurella matkalla, unelmatyössä tai täydellisessä suhteessa. Mutta mitä jos onnellisuus ei olekaan jotain, jonka saavutat vain kerran, vaan se on läsnä pienissä hetkissä, joita elämämme täyttää?

Olen itse miettinyt paljon onnellisuuden merkitystä ja sitä, mitä se todella tarkoittaa. Viime aikoina olen tullut siihen tulokseen, että onnellisuus ei ole tavoite, vaan elämän matka. Se ei ole vain huippuhetkiä tai suuria saavutuksia, vaan se on myös arjen pieniä iloja, jotka tekevät elämästämme kauniin ja merkityksellisen.

Tiedän, että on helppo ajatella, että onnellisuus on jotain, joka tulee meille jossain tulevaisuudessa, kunhan vain saamme sen unelmatyön, oikean kumppanin tai täydellisen kodin. Mutta mitä jos onnellisuus on jo ympärillämme? Se voi olla kahvikupillinen aamulla auringon paisteessa, rakastetun hymy, hetki hiljaisuutta ja rauhaa kiireisen päivän keskellä. Onnellisuus voi olla lapsen nauru, kirjan ensimmäiset sivut tai pitkä, rauhallinen kävely metsässä. Pienistä asioista muodostuu suuria onnellisuuden hetkiä.

Minulle onnellisuus onkin ollut enemmän kuin vain "isoja" asioita, se on arjen kauneutta ja niitä hetkiä, jolloin tuntee sydämessään sen, että elämä on riittävän hyvää. Ja mitä enemmän olen oppinut arvostamaan niitä pieniä hetkiä, sitä enemmän olen huomannut niiden olevan juuri se, mitä tarvitsen voidakseni tuntea itseni onnelliseksi.

Onnellisuuden ei tarvitse olla jotain suurta ja dramaattista. Itse asiassa usein se on juuri päinvastoin: se on sitä, että pysähdymme hetkeksi ja huomaamme, mitä ympärillämme on. Onnellisuus voi olla sitä, että osaa nauttia pienistä asioista ilman, että niitä vertaa johonkin suurempaan tai parempaan.

Esimerkiksi silloin, kun päivän kiireet ovat vieneet kaiken energian, ja viimein saan hetken itselleni – se hetki, jolloin voin istua alas, juoda kupin teetä ja hengittää syvään. Se on onnellisuus. Se on myös sitä, että voin iltaisin käpertyä sohvalle ja kuunnella lempparimusiikkiani tai katsoa sarjaa, joka saa minut nauramaan. Se ei ole mitään suurta, mutta se on juuri sellaista, mikä saa minut tuntemaan, että elämä on hyvää.

Toinen tärkeä osa onnellisuutta on hyväksyminen. Elämä ei ole täydellistä, ja se on ihan okei. Me kaikki käyämme läpi vaikeita aikoja, mutta onnellisuus ei ole siitä huolimatta kaukana. Joskus onnellisuus syntyy juuri siitä, että hyväksyy sen, mitä on juuri nyt. Ei tarvitse odottaa parempaa hetkeä tai vähemmän vaikeaa aikaa, vaan onnen voi löytää siinä, mitä elämä on juuri tällä hetkellä.

Itse olen oppinut, että kiitollisuus on avain onneen. Kun alan keskittyä siihen, mitä elämässä on hyvää ja kaunista – isoja ja pieniä asioita – se tuo enemmän onnellisuuden tunnetta. Se voi olla kiitollisuutta siitä, että sain juuri rauhallisen hetken itselleni, tai siitä, että ympärilläni on rakkaita ihmisiä. Kiitollisuus kytkee meidät enemmän läsnäoloon ja auttaa meitä näkemään elämän kauneuden, vaikka se olisi vain hetkellistä.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että elämä olisi aina helppoa tai että jokainen päivä olisi täynnä ilon huipentumia. On päiviä, jolloin kaikki tuntuu raskaalta ja haasteet tuntuvat voittamattomilta. Mutta onnellisuus ei ole pelkästään tunteiden määrä, se on enemmänkin asenne. Se on kyky valita nähdä kauneus ja ilo siinä, mikä on. Onnellisuus on valinta, joka ei ole sidottu ulkoisiin olosuhteisiin, vaan siihen, miten suhtaudumme elämään.

Minulle onnellisuus onkin tullut siitä, että olen alkanut arvostaa enemmän itseäni ja omaa hyvinvointiani, mutta myös niitä pieniä asioita, jotka tekevät arjesta elämisen arvoista. En etsi onnea jossain kaukana tulevaisuudessa, vaan keskityn siihen, mitä voin tehdä tänään, jotta olisin tyytyväinen elämääni.

Onnellisuus ei ole täydellistä elämää – se on elämää, jossa on riittävästi kauneutta, kiitollisuutta ja arjen pieniä iloja, jotka tekevät jokaisesta päivästä erityisen. Se on elämää, jossa voimme hyväksyä itsellemme sen, että on ok tuntea välillä surua, mutta myös uskoa siihen, että onnellisuus on aina lähellä, jos vain pysähdymme huomaamaan sen.