Miten sietää keskeneräisyyttä ja nauttia prosessista?

Onko sinulla koskaan ollut tunnetta, että kaikki pitäisi saada valmiiksi heti? Että keskeneräisyys on jotenkin epämiellyttävää ja vasta lopputulos ratkaisee? Tämä ajatusmalli on itselleni tuttu, ja olen joutunut opettelemaan, miten olla sinut sen kanssa, ettei kaikki ole aina täydellistä tai valmista – eikä tarvitsekaan olla.

Elämässä harva asia tapahtuu kertarysäyksellä. Kehittyminen, uuden oppiminen ja projektien edistyminen vievät aikaa, ja jos vain odottaa valmista, saattaa jäädä paitsi kaikesta siitä, mitä matkan varrella tapahtuu. Kun oppii nauttimaan itse prosessista, paineet kevenevät ja tekemisestä tulee mielekkäämpää.

Mutta miten siedän keskeneräisyyttä paremmin? Ensinnäkin, olen opetellut arvostamaan pieniä edistysaskeleita. Aina ei tarvitse mennä valtavaa harppausta eteenpäin – joskus riittää, että tekee yhden pienen asian, joka vie oikeaan suuntaan. Toiseksi, olen yrittänyt hyväksyä sen, että kaikkea ei voi hallita. Välillä asiat etenevät omalla painollaan, ja se on ihan okei. Kolmanneksi, olen huomannut, että itselle asetetut vaatimukset voivat olla suurin este prosessista nauttimiselle. Jos koko ajan ajattelee, että pitäisi olla pidemmällä tai osata enemmän, on vaikea iloita siitä, mitä on jo saanut aikaan.

Keskeneräisyyden sietäminen ei tarkoita, että pitäisi luopua tavoitteista tai lopettaa kehittyminen. Päinvastoin – se tarkoittaa, että voi edetä rennommin ja hyväksyä sen, että kaikki tapahtuu omalla ajallaan. Ajatellaan vaikka luonnon kiertokulkua: kevät ei tule yhtäkkiä yhdessä yössä, vaan hiljalleen, päivä kerrallaan. Silti se etenee koko ajan, vaikka välillä tuntuisi, ettei mitään tapahdu.

Joskus keskeneräisyyden hyväksyminen vaatii myös luottamusta siihen, että asiat loksahtavat paikoilleen ajallaan. Sen sijaan, että murehtii liikaa lopputulosta, voi keskittyä siihen, mitä tekee juuri nyt. Pienistä hetkistä ja askelista muodostuu kokonaisuus, ja jokainen niistä on tärkeä.

Keskeneräisyys ei ole merkki epäonnistumisesta, vaan siitä, että jotain on käynnissä. Jokainen askel, vaikka kuinka pieni, vie eteenpäin. Ja loppujen lopuksi, eikö juuri matka ole usein se paras osa?