Kuinka opetin itselleni nauramisen uudelleen

Viime aikoina olen huomannut jotain, mikä oli aiemmin täysin itsestäänselvää – nauraminen tuntui kadonneen. En tarkoita sitä, että olisin ollut jatkuvasti vakava tai surullinen, mutta nauru, se aito ja riemukas nauru, oli vain vähän… jäänyt pois kuvioista.

Aloin miettiä, milloin viimeksi olin nauranut niin, että vatsalihakseni olivat kipeät ja silmät kirkkaina. En osannut sanoa. Olin liikkunut vain eteenpäin, suoriutunut, selviytynyt, mutta unohtanut todella nauttia hetkistä. Niinpä päätin, että on aika opetella nauramaan uudelleen.

Aluksi oli vähän vaikeaa. Mietin, että onko minulla oikeus nauraa niin kuin ennen, koska elämässä oli kuitenkin ollut monia haasteita, ja onhan se "aikuisen" rooli usein enemmän vakava ja järkevä. Mutta sitten huomasin, että nauru ei ole jotain, joka on varattu vain elämän kevyimpiin hetkiin. Nauru on elämän voima, joka jaksaa kantaa silloinkin, kun ei ole helppoa.

Joten aloin tarkoituksella etsiä naurunaiheita ympäriltäni. Vitsin heittäminen, vaikka kuinka kliseinen, sai minut ainakin hymyilemään. Yhden komedian jakson katsominen sai nauramaan – jopa ääneen. Nauraa itselleen oli alkuun vähän vaikeaa, mutta huomasin, että olin nauramassa enemmän kuin ennen. Nauru tuli takaisin osaksi päivää, eikä se ollut enää vain iloinen reaktio johonkin hauskaan, vaan aktiivinen valinta.

Lähdin myös tietoisesti irti vakavuudesta – vaikka se oli aluksi hankalaa. Tunsin itseni naurettavaksi, mutta huomasin, että oli myös aivan ihanaa olla vähän höpsö, vähän hullunkurinen. Ei tarvitse aina olla täydellinen. Naurettavat jutut, pienet epäonnistumiset ja jopa omat mokaamiseni alkoivat tuntua omalta, inhimilliseltä.

Lopulta aloin nauraa ihan omille ajatuksilleni. Se oli vapauttavaa – nauru, joka ei tullut ulkoisista tekijöistä, vaan omasta sydämestä.

Se on uskomatonta, miten nauru voi muuttaa mielen. Se on kuin salaisuus, joka kääntää huonon päivän hyvään. Ei se aina ole täydellistä, mutta silti nauru on voimavara, joka ei katoa minnekään. Ja vaikka välillä tuntuu, ettei nauramista ole enää, se on vain hetkellinen jäähtyminen. Jos antaa itselleen luvan nauraa, se palaa takaisin.