Kimppa kämppä vs. minimalismi

Älkää käsittäkö väärin. Oma minimalismini ei ottanut juurikaan kolhua tästä muutoksesta kimppa kämppään, mutta asiat ovat aina hieman mutkikkaampia, kuin alkuun saattaisi olettaa. Asunto oli siisti ja järjestyksessä. Ei suunnattomia vyöryjä kaapistoissa tai laatikoissa, mutta paljon paljon enemmän tavaroita johon olin nyt jo tottunut. Alkuun sitä aina menee aikaa sopeutuakseen uuteen tilanteeseen. Varsinkin näin yhdistettäessä kolme sukupolvea. Tasapaino löytyy ajan kanssa ja toisten rutiineihin tottuminen vie aikaa. Monen vuoden yksin asumisen muutos siihen, että aina on joku kotona oli hieman hakemista. Ensin vähän nupit kolisee, kunnes jokainen on löytänyt oman paikkansa uudesta dynamiikasta. Siltikin, uskon tämän sujuneen meiltä paljon helpommin ja nopeammin, kuin useimmilta, tiiviin perhe suhteemme takia.

Aikaa oli kulunut noin neljä kuukautta, kunnes aloin ihmetellä oman vointini muutoksia. Aloin olla stressaantunut ja hieman jopa ahdistunut. En saanut ollenkaan kiinni mistä tämä johtui. Lyhyen ajan päästä, huomattuani oman huono tuulisuuteni ja levottomuuteni, keksin sen! Asuntoni oli jälleen hukattujen tavaroiden hautausmaa. Ongelmana oli aluksi lähinnä omissa tavaroissani. Kolmion tavaroiden sijoittelu yhteen huoneeseen ja vaatehuoneeseen on mahdotonta. Puhumattakaan kaikista astioista, keittiövälineistä ja pyyhkeistä, joita kotimme oli yhtäkkiä tulvillaan. Alkoi armoton oman tilan puhdistus ja kyytiä saivatkin noin 80% omistamistani tavaroista.

Asian esittäminen kahdelle hyvin eri ikäpolven ihmiselle on vaikeaa. Toinen on elänyt pula aikaa, kun kaikkea on kerätty talteen ja varastoon pahan päivän varalle. Toinen on elänyt koko elämänsä ihmisen kanssa, joka säästi pakkaus materiaalista alkaen kaiken. Tämän vyyhdin purkaminen ei käy ihan käden käänteessä. Asioista keskusteltiin pitkään, ennen varsinaisia toimia. Niitä kipuiltiin, kyseenalaistettiin ja ajoittain hieman mökötettiin. Minä siitä, että en voinut elää niin minimalistista elämää kuin olin tottunut, toiset muutoksen edessä. 

Kaikkein tärkeintä prosessissa oli kompromissit. Aloitettiin pienestä ja huomaamattomasta ja edettiin hitaasti eteenpäin kaikille sopivassa tahdissa. Päätökset tavaroiden kohtalosta tehdään aina yhdessä. Itselleni tahti on ajoittain turhauttava ja liian hidas, mutta itseään pitää muistuttaa siitä, että toiset ovat vasta omaksumassa toisenlaista tapaa ajatella tavaroita. Juurikin niinä, vain tavaroina. Ne eivät pidä sisällään muistoja ja tunteita. Muistoja ja tunteita ei kukaan hävitä sinulta, vaikka laittaisit mummon kaiman kummin kasarin eteenpäin. 

Nykyään en koe enää ahdistusta paikassa jota nykyään voin kutsua rinta rottingilla pitkästä aikaa omaksi kodikseni. Usean vuokra vuoteni aikana koin levottomuutta ja mikään ei tuntunut kodilta. Nyt koti tuntuu kodilta ja nautin siitä, että saan viettää aikaa yhdessä näiden kahden kanssa. Toki vieläkin täällä on mielestäni aivan liikaa tavaraa ja kompromissit ovat jatkuva tapahtuma kodissamme. Kaikki ovat saaneet kuitenkin kokea hyödyn muutoksesta. Olemme paremmalla mielellä, kotitöissä on helppo pysyä askeleen edellä ja koti on helppo pitää siistinä. Koko ajan kuljemme lähemmäs sellaista kotia, jossa kaikkien on ehdottoman hyvä olla.

Minimalismi on kaikilla erinäköistä, meillä se näyttää tältä. Viiden vuoden kuluttua se näyttää taas erilaiselta. Olkaa joustavia omien tavoitteiden kanssa ja olkaa joustavia muutosten edessä.