Hiljaiset hetket – Elämä yksinään ei olekaan tyhjää

Oletko koskaan ollut yksin kotona hiljaisuudessa ilman, että se tuntuu oudolta? Ei musiikkia, ei puhelimen piippauksia, ei televisiota taustalla. Vain sinä ja äänettömyys. Olen viime aikoina alkanut tietoisesti viettää enemmän aikaa hiljaisuudessa. Ei sen takia, että olisin kyllästynyt seuraan tai maailmaan, vaan koska yksin oleminen on alkanut tuntua hyvältä – melkein välttämättömältä.

Hiljaisuus on jännä asia. Aluksi se tuntuu oudolta. Mieli alkaa täyttää tilaa ajatuksilla, joista et edes tiennyt olevasi tietoinen. "Muistinko maksaa laskut? Mitä voisin tehdä huomenna? Miten minusta tuntuu siltä, että unohdin jotain tärkeää?" Hiljaisuus laittaa kaiken liikkeelle, mutta kun sen kanssa viettää aikaa, huomaa, että se alkaa myös rauhoittaa.

Istuin yhtenä päivänä keittiön pöydän ääressä ja vain katsoin ulos ikkunasta. Ei mitään tekemistä, ei kirjaa, ei kahvikuppia käsissä – vain minä ja maisema. Se oli pieni hetki, mutta jotenkin niin täynnä. Linnut lentelivät sinne tänne, taivas oli pilvinen mutta kaunis, ja omat ajatukseni vain vaelsivat hiljalleen paikasta toiseen ilman kiirettä tai painetta tehdä jotain. Se oli hetki, jolloin ymmärsin, että yksin oleminen ei ole sama asia kuin yksinäisyys. Yksin oleminen voi olla voimauttavaa, jos vain antaa itselleen luvan olla siinä täysin läsnä.

Nykyään meitä pommitetaan ajatuksella, että aina pitäisi olla tuottelias tai että yksinolo on vain tyhjiö, joka pitää täyttää. Mutta entä jos tyhjiö ei olekaan vihollinen, vaan ystävä? En sano, että se olisi aina helppoa – joskus hiljaisuus tuo mukanaan ajatuksia, joita ei halua kohdata. Mutta juuri siinä piilee sen kauneus. Hiljaisuudessa kohtaa itsensä ilman mitään filttereitä tai häiriötekijöitä. Se on kuin peili, joka näyttää sen, mitä todella olet.

Hiljaisuus on opettanut minulle, että kaikkeen ei tarvitse vastata heti, kaikkea ei tarvitse selittää tai jakaa. Olen alkanut nauttia siitä, että asiat jäävät hetkeksi vain minun omikseni. Jos olen käynyt pitkällä kävelyllä ja nähnyt jotain kaunista, en aina halua jakaa sitä heti Instagramissa. Joskus haluan vain pitää sen muiston itselläni, osana hiljaisuutta, josta se syntyi.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että olisin muuttunut erakoksi tai lopettaisin ihmisten kanssa olemisen. Rakastan edelleen hyvää keskustelua ja naurua ystävien kanssa, mutta olen alkanut huomata, että yksin vietetyt hetket tekevät minusta paremman myös muille. Kun osaan olla itseni kanssa, osaan olla enemmän läsnä myös muille.

Joten seuraavan kerran, kun löydät itsesi yksin hiljaisuudessa, älä kiirehdi täyttämään sitä. Anna sen olla. Katso, mitä ajatuksia nousee, ja kuuntele niitä. Ehkä huomaat, että ne kertovat sinulle jotain, mitä et ollut ennen kuullut. Tai ehkä vain nautit siitä rauhasta, jonka hiljaisuus tuo mukanaan. Molemmat ovat aivan yhtä arvokkaita.